Ravintola Nipernaadi

Samoin kuin virolaisen kirjailijan August Gailitin luoma hahmo Toomas Nipernaadi, ovat myös ravintola Nipernaadin edustajat vaeltaneet koko Virossa ja etsineet innostusta virolaisista maalaistuotteista sekä tavanneet paikallisia rantakalastajia ja pienviljelijöitä, jotka ovat kasvattaneet tuotteensa huolella ja rakkaudella. Paljon raaka-aineita kuten vihanneksia, maustekasveja, lihaa, metsämarjoja ja sieniä toimittaa meille Lahemaan kansallispuistossa sijaitseva Vihulan kartanon luomutila.

Me haluamme, että ruoka tulisi ruokapöydällesi Viron eri paikoista mielenkiintoisten matkatarinoiden kanssa. Ruokavalikoima on yksinkertainen ja maut tuttuja. Kokkamme Jevgeni Cherdantsev valmistaa niitä tuoreista, kausiluonteisista ja mahdollisuutta myöten virolaisista raaka-aineista. Kalaa saamme Peipsijärvestä ja Pärnulahdesta, vihanneksia, salaatteja ja maustekasveja Vihulan kartanosta ja Kopran karjatilalta, kananlihaa Pohjois-Virosta, naudan- ja sianliha Etelä-Virosta. Näin ollen tarjoamme tuoksuja ja makuja Viron eri paikoista.

Toomas Nipernaadi vaelsi Virossa ja kertoi tarinoita, haluten, että ihmiset katsoisivat elämää toisin silmin. Myös me haluamme, että vieraamme katsoisivat ruokaa toisin silmin ja nauttisivat lautasella tarjottavasta matkatarinasta ensin näköaistilla ja sen jälkeen makuaistilla. Heillä on lisäksi mahdollisuus maistaa pienissä panimoissa ja polttimoissa valmistettuja paikallisia marjaviinejä, oluita ja viinamerkkejä.

Ravintola Nipernaadi on paikka, jossa tapaavat hyvä virolainen ruoka, vieraanvaraisuus, lämpö ja hauskat vieraamme, jotta heillä olisi hyvä olla.

Tapahtumat

Jos etsitte viihtyisää paikkaa erilaisten tapahtumien järjestämiseen, on ravintola Nipernaadi se oikea paikka. Me autamme järjestämään syntymäpäivä-, työpaikka- ja hääjuhlia tai liikelounaita. Nipernaadi-ravintolassa on paikkoja jopa 80 vieraalle.

Kesäterassi

Ravintolan kesäterassi on viihtyisä tapaamispaikka lämpiminä kesäiltoina.

Päivämenu

Päivittäin kello 12 – 15 tarjoamme päivämenua! 

Nipernaadi kaart